Tutkimusaineistojen avoimuus

13.12.2019

Tutkimusaineiston avoimuus lisää tieteellisen tutkimuksen luotettavuutta ja toistettavuutta. Samaa dataa on usein myös mahdollista käyttää eri tutkimuksissa eri tavoin. Aineistojen avoin saatavuus ei kuitenkaan edellytä, että aineisto on täysin avointa.

Kustantajahintatietoja

12.12.2019

Suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimusorganisatioiden maksamat tieteellisten kustantajien elektronisten aineistojen lisenssimaksut ovat julkisia vuodesta 2010. Ensimmäinen tiedonkeruu tehtiin ATT-hankkeen aikana, jolloin julkistettiin suomalaisen tiedeyhteisön maksamat tieteellisten julkaisujen tilaushinnat vuosilta 2010–2015. Tämän jälkeen OKM on kerännyt hintatietoja myös vuosilta 2016 ja 2017.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen palkinnot

12.12.2019

Avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT) koordinaatio jakaa vuosittain erilaisia palkintoja. 

Kansallinen avoimen tieteen palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai tutkimusryhmälle, joka on tutkimus- ja/tai opetustyössään tuonut positiivista julkisuutta avoimelle tieteelle tai muulla tavalla edistänyt suomalaista avoimen tieteen toimintakulttuuria tai jotakin avoimen tieteen osa-aluetta.  

Julkaisujen avoimuus

12.12.2019

Julkaisujen avoimella saatavuudella (myös avoin julkaiseminen, eng. open access) tarkoitetaan sitä, että esim. tutkimusjulkaisut ovat luettavissa verkosta ilmaiseksi ja esteettömästi. Avoimet julkaisut ovat yksi avoimen tieteen ja tutkimuksen peruspilareista. Avoimien julkaisuiden kautta tutkimuksen lopputulokset saadaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monen käyttäjän ulottuville.

Avoimen tieteen asiantuntijaryhmät

12.12.2019

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen tapahtuu koko tutkimusyhteisön voimin. Työn keskiössä ovat neljä asiantuntijaryhmäämme ja niiden yhteydessä toimivat työryhmät. 

Asiantuntijaryhmät tapaavat vuosittain järjestetyissä avoimen tieteen ja tutkimuksen tapahtumissa. Näissä tapaamisissa päätetään yhteisesti avoimen tieteen ja tutkimuksen keskeisimmistä koordinaatio- ja yhteistyötarpeista.