Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?

15.3.2018

Anna-Sofia Ruth

Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?

Saalistajajulkaisut perivät kirjoittajilta maksun, mutta laiminlyövät tiedekustantajalle kuuluvat tehtävät.

Saitko konferenssin jälkeen sähköpostiisi artikkelipyynnön uudesta huippujulkaisusta? Hyväksyttiinkö käsikirjoituksesi sellaisenaan muutaman päivän kuluttua sen lähettämisestä? Luitko tutkimusartikkelin, jossa esiteltiin kaikkiin tunnettuihin syöpiin tehoava hoitomuoto? Jos tämä kuulostaa tutulta, olet törmännyt kustannusmaailman saalistajiin.

Tieteen hyviä käytäntöjä rikkovista, uusia kustannusmalleja väärinkäyttävistä kustantajista ja lehdistä on käytetty nimitystä ”predatory open access”. Nämä ”saalistajajulkaisut” perivät kirjoittajilta maksun, mutta laiminlyövät tiedekustantajalle kuuluvat tehtävät, kuten vertaisarvioinnin toteutuksen ja vanhojen numeroiden arkistoinnin. Toisin sanoen kaikki, mistä maksetaan, tulee julkaistuksi katsomatta tulosten oikeellisuuteen tai aitouteen. Saalistajia löytyy niin kirja- ja lehtikustantajien, konferenssijärjestäjien kuin tutkimusmetriikkapalvelujen piiristä, mutta tässä artikkelissa käsitellään etupäässä lehtiä.

Saalistajia löytyy niin kirja- ja lehtikustantajien, konferenssijärjestäjien kuin tutkimusmetriikkapalvelujen piiristä.

Avoin tiede (open science) on muuttanut tieteellisen julkaisemisen kenttää ratkaisevasti. Avoimesti ja maksutta saatavilla olevat eli open access -lehdet rahoittavat toimintaansa tilausmaksujen sijasta yleensä kirjoittajilta perittävillä maksuilla (article processing charges, APCs). Lehden toimittamisesta syntyvät kustannukset on siirretty lukijoilta, eli käytännössä aineistotilauksia hoitavilta tiedekirjastoilta, kirjoittajille. Tämä liiketoimintamalli on synnyttänyt joukon helposta rahasta kiinnostuneita epärehellisiä toimijoita. Käytännössä tällaisen "julkaisun" tai valekonferenssin perustaminen ei vaadi muuta kuin verkkosivun ja sähköpostiosoitteen ilmaiselta palveluntarjoajalta. Kustannukset ovat pienet, jopa olemattomat, joten kynnys on huijareille matala.

Tieteellistä tutkimusta ilmiöstä ei toistaiseksi ole kovin paljon. Näyttää kuitenkin siltä, että ”saalistajalehtien” ja niissä julkaistujen artikkeleiden lukumäärä on moninkertaistunut muutaman vuoden sisällä.

Epärehellisiä toimijoita on moneksi. Osa lehdistä saattaa toimia harmaalla alueella, esimerkiksi julkaista kiistanalaisia artikkeleita hylkäämistä suosittelevista vertaisarviointilausunnoista piittaamatta. Jotkut voivat kutsua arvioijiksi täysin väärän alan asiantuntijoita. On sellaisiakin tapauksia, joissa lehden toimituskunta on koostunut keksityistä henkilöistä tai todellisten henkilöiden nimiä on poimittu toimituskuntaan heidän tietämättään tai heidän kiellostaan huolimatta. Julkaisujen sisältö voi olla osittain tai kokonaan plagioitua, koska laadunarviointia ei ole. Mikäli jonkinlainen tarkastusprosessi on olemassa, kirjoittajalle toimitetut vertaisarviointilausunnot voivat olla niin yleispäteviä, että ne sopisivat mihin tahansa tekstiin. Jos arviointiprosessi on toteutettu anonyymisti, arvioija voi olla kuka hyvänsä, vaikkapa lehden perustaja, opiskelija, maallikko tai jopa robotti.

Urakehitys ja tieteen uskottavuus vaakalaudalla

Tärkeimmät tutkimusrahoittajat niin Suomessa kuin maailmalla edellyttävät tutkimustulosten julkaisemista avoimesti, joten tilausta avoimille julkaisukanaville on olemassa. Monet tutkijat haluavat myös periaatteellisista syistä julkaista sellaisissa kanavissa, joiden kautta tutkimustulokset ovat maksutta kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.

”Saalistajajulkaisuille” tyypillinen piirre on aggressiivinen sähköpostimarkkinointi, jonka tavoitteena on houkutella tutkijoita kirjoittajiksi, toimituskunnan jäseneksi tai arvioijiksi. Julkaiseminen tällaisessa lehdessä saattaakin aluksi vaikuttaa hyvältä ajatukselta. Julkaisupäätös luvataan nopeasti, jopa muutamissa päivissä, kirjoittajamaksut ovat tyypillisesti pienempiä kuin muissa kanavissa ja julkaisu täyttää rahoittajien asettamat vaatimukset avoimuudesta. Usein huijarit myös lupailevat liikaa omista julkaisuistaan. Lehden verkkosivuilta voi löytyä tunnettujen viitetietokantojen ja yritysten logoja, tekaistuja vaikuttavuuskertoimia ja ylistäviä mainoslauseita.

Mitä haittaa tällaisessa kanavassa julkaisemisesta sitten on? Ensinnäkin virheellisten tutkimustulosten soveltaminen esimerkiksi hoitotyössä voi vaarantaa potilaiden terveyden. Samalla ne heikentävät suuren yleisön ja päättäjien luottamusta tieteeseen. Lisäksi kirjoittajalle voi tulla yllätyksenä, että julkaisemisesta peritään maksu. Maksusta ei välttämättä ole kerrottu etukäteen tai ehdot ovat epäselvät. Mikäli kirjoittaja haluaa vetää artikkelinsa takaisin, kustantaja saattaa kieltäytyä, jolloin kirjoittaja ei voi enää tarjota tutkimustaan toiseen tiedelehteen. Osana artikkeliväitöskirjaa ”saalistajalehdessä” julkaistu tutkimus voi vaikeuttaa koko väitösprosessia.

Tutkijan oma mainekin voi joutua vaakalaudalle. Hänen arvostelukykynsä saatetaan kyseenalaistaa tai "saalistajalehdessä" julkaisemista voidaan pitää tutkijan tietoisena valintana, jonka hän on tehnyt kiertääkseen vertaisarvioinnin ja saadakseen tieteellisyyden kriteerit näennäisesti täyttävän julkaisun ansioluetteloonsa. Kirjoittajamaksun menettämisen sijaan vakavampi seuraus voikin olla urakehityksen vaarantuminen.

Milloin kannattaa epäillä?

”Saalistajalehdillä” aihepiiri on usein hyvin laaja. Tällä pyritään varmistamaan mahdollisimman suuri artikkelitarjonta. Nimekkeenä voi olla esimerkiksi jotakin sellaista kuin "International Journal of Science, Technology & Education Research" tai "Journal of Nature and Science". Lehdet suosivat myös lyhenteitä, joiden avulla kenties tavoitellaan virallisuuden vaikutelmaa. Usein "saalistajalehdet" listaavat erilaisia indeksointipalveluja, joihin heidän julkaisunsa sisältyy. Aina kannattaakin tarkistaa alkuperäisestä lähteestä, pitääkö tieto todella paikkaansa.

Apuna luotettavan julkaisukanavan valinnassa voi käyttää erilaisia tietokantoja, jotka edellyttävät indeksoimiltaan lehdiltä vertaisarviointia.

Apuna luotettavan julkaisukanavan valinnassa voi käyttää erilaisia tietokantoja, jotka edellyttävät indeksoimiltaan lehdiltä vertaisarviointia. Tällaisia ovat esimerkiksi Directory of Open Access Journals (DOAJ), Web of Science, Scopus, Medline, ERIH PLUS sekä Norjan, Tanskan ja Suomen julkaisukanavaluokitukset (Suomessa Julkaisufoorumi). Usean eri lähteen tarkastelu rinnakkain antaa luotettavimman tuloksen. Jos lehti on esimerkiksi indeksoitu sekä Web of Sciencessä, DOAJissa että Scopuksessa sekä kuuluu Julkaisufoorumin tasoluokkaan 2, on kyseessä todennäköisesti luotettava julkaisukanava.

Monet ovat käyttäneet epäilyttävien lehtien ja kustantajien seulomisessa apunaan University of Colorado Denverissä kirjastonhoitajana työskentelevän Jeffrey Beallin koostamaa verkkosivustoa, joka tunnetaan nimellä ”Beall’s List”. Lista kuitenkin lakkautettiin yllättäen tammikuussa 2017. Beallin kriteereitä voi silti hyödyntää "saalistajalehtien" tunnistamiseksi. Aiemmin mainittujen ominaisuuksien lisäksi kannattaa suhtautua varauksella, mikäli:

Lehden toimituskunnassa

  • sama henkilö on kaikkien kustantajan lehtien päätoimittaja
  • päätoimittajan ja toimituskunnan nimiä ja/tai organisaatioita ei ole kerrottu
  • lehden nimi viittaa kansainvälisyyteen, mutta toimituskunta on paikallinen

Liiketoiminnassa

  • julkaisutoiminta on läpinäkymätöntä
  • julkaisujen säilytystä ei ole varmistettu, jolloin kaikki sisältö katoaa verkkosivun kadotessa
  • julkaisija perustaa kerralla suuren joukon lehtiä
  • julkaisija ei kerro avoimesti perimistään kirjoittajamaksuista
  • julkaisija estää hakurobottien pääsyn omiin sisältöihinsä

Rehellisyydessä

  • lehden nimi on harhaanjohtava esimerkiksi maantieteellisesti tai sisällöllisesti
  • nimi on sama tai samankaltainen kuin toisella olemassa olevalla tiedelehdellä
  • julkaisijan toimet väärinkäytösten, kuten plagioinnin, estämiseksi ovat puutteelliset

Muuta

  • julkaisukanavan verkkosivut ovat huonolaatuiset (paljon mainoksia, kirjoitusvirheitä, huonolaatuiset kuvat ja logot)
  • kohderyhmä ja aihealue ovat laajoja tai epäselvästi määriteltyjä
  • kanavassa julkaistaan aiemmin muualla ilmestyneitä tekstejä ilmoittamatta alkuperäistä lähdettä
  • käsikirjoituksia ei oikolueta tai editoida ennen julkaisemista
  • kanavassa julkaistaan maallikkojen kirjoituksia, poleemisia pääkirjoituksia tai näennäistiedettä
  • julkaisija ei paljasta muita yhteystietoja kuin yleisen sähköpostiosoitteen tai palautelomakkeen
  • julkaisija ei ilmoita fyysistä toimipaikkaansa

Oma lukunsa ovat kaapatut lehdet. Niiden tunnistaminen voi olla lähes mahdotonta, sillä kyse on identiteettivarkaudesta. Huijari saattaa kaapata vakiintuneen tiedejulkaisijan verkkotunnuksen, mikäli julkaisija unohtaa rekisteröidä tunnuksen uudelleen omiin nimiinsä aikaisemman rekisteröintiajan umpeuduttua. Pahaa-aavistamaton käyttäjä saattaa syöttää sivustolle käyttäjätunnuksia tai luottokorttitietoja, jotka kulkeutuvat kaappaajien käsiin.

Nämä ongelmat eivät tietenkään koske pelkästään avointa julkaisemista. On myös hyvä muistaa, etteivät kaikki OA-lehdet peri kirjoittajamaksuja, ja toisaalta, ettei kirjoittajamaksujen periminen itsessään tee julkaisukanavasta epärehellistä. Mikään listaus tai tietokanta ei voi pysyä ajan tasalla nopeasti muuttuvassa tilanteessa, joten erityisen tärkeää on tutustua itse julkaisukanaviin ja arvioida niiden sisältöä kriittisesti. International Committee of Medical Journal Editors -ryhmän uusituissa suosituksissa jopa todetaan, että tarjotessaan käsikirjoitusta julkaistavaksi kirjoittajalla on velvollisuus arvioida lehden rehellisyyttä, taustaa, käytänteitä ja mainetta. Oman organisaation kirjastosta voi löytyä apua sopivan julkaisukanavan valintaan, ja tietenkin myös tutkijakollegoiden näkemyksiä kannattaa kysyä.

Lehtiä ja kustantajia arvioidessaan voi hyödyntää seuraavia lähteitä:

Anna-Sofia Ruth on tietoasiantuntija Tampereen yliopistossa ja toimi suunnittelijana TSV:n Julkaisufoorumissa.


Lisätietoja:

Avoin tiede ja tutkimus (2017). Rahoittajien vaatimukset http://avointiede.fi/rahoittajien-vaatimukset
Beall, Jeffrey (2012). Predatory publishers are corrupting open access. Nature 489: 179. http://dx.doi.org/10.1038/489179a

Bohannon, John (2013). Who’s afraid of peer review? Science 342, 60–65. http://dx.doi.org/10.1126/science.342.6154.60
Bohannon, John (2015). Feature: How to hijack a journal. Science, November 19. http://dx.doi.org/10.1126/science.aad7463
Butler, Declan (2013). Investigating journals: The dark side of publishing. Nature 495, 433–435. http://dx.doi.org/HYPERLINK "http://dx.doi.org/10.1038/495433a"10.1038/495433a
Butler, Declan (2013). Sham journals scam authors. Nature 495, 421–422. http://dx.doi.org/10.1038/495421a
Laakso, Mikael & Kere, Juha (2015). Tieteellisen julkaisemisen muutokset – kasvukipuja ja avoimuuden haasteita. Tieteessä tapahtuu 33: 3, 16–19. http://journal.fi/tt/article/view/50770
Mehrpour, Saeed & Khajavi, Yaser (2014). How to spot fake open access journals. Learned Publishing 27, 269–274. http://dx.doi.org/10.1087/20140405
Pincock, Stephen (2013). Publishing: Open to possibilities. Nature 495, 539-541. http://dx.doi.org/10.1038/nj7442-539a
Shen, Cenyu & Björk, Bo-Christer (2015). ‘Predatory’ open access: a longitudinal study of article volumes and market characteristics. BMC Medicine 13: 230. http://dx.doi.org/10.1186/s12916-015-0469-2
Singh Chawla, Dalmeet (2017). Mystery as controversial list of predatory publishers disappears. Science, January 17. http://dx.doi.org/10.1126/science.aal0625

Tulostettava sivu