Suomalainen keskustelukulttuuri on koventunut rehtori Jukka Mönkkösen uran aikana. Itä-Suomen yliopisto on kehittänyt tutkijoilleen ja henkilöstölleen toimintamallin, joka auttaa ehkäisemään epäasiallista kohtelua ja häirintää.
Turun kirjamessuilla 4.–6.10.2024 on tänä vuonna jälleen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan tarjoamaa ohjelmaa. Jo messuklassikon statusta tavoitteleva Hyvät ja huonot tiedeuutiset -paneeli ruotii ajankohtaisia tiedeuutisia.
Uloste, politiikka ja taide, kas siinä käsitekimara, joka horjutti suomalaisten oikeustajua Anna Rajalan saatua tutkijatohtorirahoituksen Suomen Akatemialta. Tutkija hyötyi yllättäen törkykeskustelusta ja terävöitti tutkimusmetodiaan.
Internetin käyttäjät luovuttavat henkilötietojaan organisaatioille ja valtiolle, mutta he eivät välttämättä pääse hyödyntämään tietoja itse. Väitöskirjatutkija Petteri Laine tunnistaa verkkoaikakaudessa sananvapautta rapauttavia valuvikoja.
Dosentti Mikko Salasuo on sohaissut yhteiskunnalliseen hermoon huippu-urheilututkimuksellaan. Tutkijan ei sovi särkeä urheilun hyvää kertomusta, joka perustuu uskomuksiin ja myytteihin.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta toteutti 15.11.–15.12.2023 tutkija- ja asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille suunnatun kyselyn, jolla kartoitettiin kohdehenkilöiden kokemuksia heidän mahdollisesti kohtaamistaan ammatillisen sananvapauden
Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on jokapäiväinen uutisaihe mediassa. Lähi-idän asiantuntija Tiina Järvi peräänkuuluttaa yliopistoilta kriittisen ajattelun edistämistä ja journalisteilta rohkeutta puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Ylikomisario Jari Taponen lähti sosiaaliseen mediaan vastahakoisesti mutta yllättyi positiivisesti. Hän ei ollut muualla päässyt yhtä opettavaiseen keskusteluun kansalaisten kanssa. Tiedostavan tviittaajan toiminta ei kuitenkaan miellytä kaikkia.
Viimeaikaiset keskustelut sosiaalisen median tileillämme ovat tehneet jälleen erityisen hyvin selväksi, miksi tutkijoiden uhkailua ja häirintää on kitkettävä sekä sananvapautta edistettävä määrätietoisesti.
Tampereen yliopiston dosentti Tuula Juvonen on kohdannut toistuvaa häirintää tutkimusalueensa vuoksi. Sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden opettaminen vaatii paksua nahkaa ja työyhteisön turvaa, sillä kaikille opetuksen sisältö ei sovi.